Onhan se kai tietyllä tavalla tosi kummallista, että aina ihmisen nähdessäni, katseeni etsiytyy ensimmäisenä hänen hiuksiinsa. Oli sitten kyse aamu tv:n juontajasta, naapurin Ellistä, lähikaupan paapasta tai hiusvärimainoksen täydellisestä mallista. Etenkin niihin kohtiin, jotka itselläni ovat ongelmallisia. Luulen, että mikäli minulla olisi hörökorvat tai arpi keskellä otsaa, katsoisin muilta ihmisiltä niitä kohtia. Mutta se ei ole sama asia. Hörökorvaisuus tai arpi ovat jollain lailla normaalin naisen käsitteen sisällä. Hiustenlähtö ei ole normaalia naiselle. Ainakaan näin nuorelle. Hiustenlähtö on normaalia ainoastaan miehille. Eivät miehetkään asiasta välttämättä pidä, mutta se on sentään normaalia.

Naiseus ja naisellisuus tuntuvat olevan hyvin vahvassa yhteydessä hiuksiin. Tähän voidaan löytää juuret jo historiankirjoista, kuinka ihmisen voima näkyi nimenomaan hiuksissa. Tästä kirjoitan enemmän joskus myöhemmin. Tämä nyt täysin lähteettömänä kommenttina, ainoastaan kirjoittajan mutu-tuntumana.

En siis ole sairas, mutta jollakin tavalla kummajainen kuitenkin.